Quantcast
Channel: Sumin sörsselit
Viewing all 448 articles
Browse latest View live

Kummia kiekuroita, eli suklaakolatikkareita

$
0
0

Joulun alla karkkien teko on jotenkin koukuttavaa joten jatketaan edelisten postausten malliin,
Leivotaan-lehden reseptejä testaillen. 
Onneks on innokkaita testaajia ja makutuomareita omasta takaa. 
Lasten mielestä nämä on tähän astisista ite tehyistä karkeista parhaita.
En väitä vastaan. Ulkonäkö nyt on mitä on, mutta silti ne kaikki katos...



Ohjeen mukaisen maitosuklaakoristelun jätin koekaniinien toiveesta pois.
Keittelyn aikana todella mietin, että olis järkevää hankkia se lämpömittari.
Ajatus vahvistui siinä vaiheessa kun yritin kääriä kolamassasta suikaleita tikkujen ympärille...
Lämpötila ei ihan tainnu osua kohilleen. Tikkarit otettiin testaukseen hetken pakastimessa oleilun jälkeen. Siellä ne ehti jähmettyä ennen kuin mönjä valui irti tikuista. Jähmetyttyään kyllä pysyi hyvin paikoillaan. Muutenkin oikea säilytyspaikka on jääkaappi.
Muovisia tikkarin tikkujakin olisi löytynyt, mutta eihän tämä ihmetöhkä niissä pysyny. Liian liukkaita.
Tilanteen pelasti puiset grillivartaat, joista saksin sopivia pätkiä.

Vika saattoi olla siinäkin, etten jaksanut odottaa tarpeeks kauan että massa jähmettyy paremmin pellillä ennen kun aloin 
Niin... ohjeen mukaan tikkareita tulee 25-30.
Mun versiossani n. 15.
Olis kai voinu tehä vähän pienempiä? 


1½dl fariinisokeria
1½dl vaaleaa siirappia
1½dl kuohukermaa
1rkl kaakaojauhetta
50g voita
1ml etikkaa, 12%

tikkarintikkuja tai grillivartaita
maitosuklaata koristeluun


Keitä kattilassa fariinisokeri,siirappi ja kerma kokoon.
Anna seoksen kiehua hiljalleen ilman kantta n. 30-45 minuuttia, kunnes taikina on 128-130 asteista.
Elet omista lämpömittaria, tee kovettumistesti.
Eli tiputa pisara massaa kylmään veteen. Jos pisaran voi muovata palloksi, massa on valmista.

Lisää joukkoon kaakaojauhe ja voi juuri ennen kun massa saavuttaa oikean lämpötilan.
Sekoita hyvin ja lisää etikka kun kolan lämpötila on juuri oikea.

Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle.
Anna sen jäähtyä hieman, ja leikkaa kolasta suikaleita.
Kiedo suikaleet tikaritikkujen ympärille.

Työnnä tikkarit pystyyn sokerikulhoon, kananmunarasiaan tai kukkasienipalaan ja anna niiden kovettua.

Sulata suklaa ja valuta norona tikkareille. Anna suklaan kovettua.
Säilytä tikkarit jääkaapissa.


Muutama tikkari päätyi siskolle. 
Toivottavasti maistui. 




Suklaakinuskiruudut kaurapohjalla

$
0
0

Saman tyylistä kuin Kinuskipiirakka (alias Miljonäärin piirakka).
Kaurahiutaleet tekee pohjasta erilaista, mun mielestä parempaa.
Mutta se on jokaisen oma asia.
Lapset toivoi tätä joulun kahvipöytään.
Mikä ettei. 
Tällä ohjeella ei tuu kammottavan isoa annosta, ja palathan saa leikattua haluamansa kokoisksi.
Jouluna kun on kaikenlaisia herkkuja tarjolla, annosten ei siis tarvi olla kovin isoja.


Pohja:
75g voita, sulatettuna
½dl sokeria
1½dl vehnäjauhoja
2dl kaurahiutaleita
½tl leivinjauhetta

Täyte:
50g voita
1½dl vaaleaa siirappia
1½dl kuohukermaa

Kuorrutus:
175g suklaata sulatettuna
(maun mukaan tummaa tai maitosuklaata)


Pohja:
Laita kaikki aineet kulhoon ja sekoita murenevaksi taikinaksi.
Painele taikina n. 20x20cm tai 15x24cm vuoan pohjalle.
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n.10 minuuttia. 
Anna jäähtyä.

Täyte:
Sulata voi kattilassa.
Lisää kerma ja siirappi.
Kiehauta ja anna kiehua kunnes kinuski on sopivan paksua, n. 20-30 minuuttia.
Kesto riippuu kattilan koosta ja lieden kuumuudesta.
Tee kovetuumistesti varmistaaksesi on seos valmista.
Tiputa lusikalla seosta kylmään veteen juomalasiin. Kaada vesi pois. 
Jos voit muotoilla pallon kinuskista, se on valmista

Kaada kinuski pohjan päälle. 
Laita jääkaappiin hetkeksi, jotta kinuski jähmettyy.
Sulata suklaa ja kaada kinuskin päälle.
Laita koko komeus jääkaappiin.

Leikkaa paloiksi kun suklaa on jähmettynyt.




Nukkekotiaskarteluja

$
0
0


Joulukuu on kohta puolessa välissä ,ja mä naputtelen vasta ensimmäistä postausta tälle kuulle.
Aika kirmaa sellasta vauhtia, että en pysy perässä.
Leipomuksia ja karkkeja on tehty ja testattu, mutta niihin palaan toisella kerralla.
Tämä postaus on aihealueesta, josta en aiemmin oo kirjoittellu.
Aiheesta josta en itse asiassa pahemmin edes tiedä mitään.

Kyse on askartelusta, tarkemmin sanottuna nukkekotiaskartelusta.
Hulluinta hommassa on se, että mä en muista KOSKAAN tykänneeni minkään valtakunnan askarteluista tai väkertämisestä. Oma diagnoosini on askarteluallergia.
 Joka on viime aikoina kummasti helpottanut.
Koska lapseni nauttii sekä askarteluista, että nukkekodistaan, huomaan tekeväni mulle mitä omituisempia juttuja.
Pieniä leivonnaisia askartelumassasta, pöytiä lankarullista ja purkin kansista, lumilyhtyjä helmistä ja led-tuikuista...ja  jemmailevani asioita, jotka aiemmin olisin heittänyt roskiin. 
Melkein kaikesta voi tehdä jotain. :)
Inspistä ja neuvoja on saatu Eenalta.
 Samalla tasolla ei mun ja Iidan tuotokset ole, mutta mitäs siitä. Me ollaan tyytyväisiä näihinkin. :)


Nukkekoti meillä on ollut jo monta vuotta, mutta neiti innostui siitä kunnolla vasta tänä vuonna.
Joten tuo alin kerros hankittiin sitten synttärilahjaksi.
Ja koska lähipiirissä on ihmisiä, jotka osaa, viitsii ja jaksaa tehä vaikka mitä (ja joilta lapsi saa huonoja vaikutteita), myös mua pommitettiin erilaisilla askartelutoiveilla.
Eihän siinä sitten auttanut.

Talossa asuu mummo, playmobil äiti ja isä, vauva ja pari pollypocket nukkea.
Pappakin oli, mutta hän on nyttemmin kadonnut. Vaatteet vain jäivät.
Kummallinen huikentelija....



Nykyään ei olla enää omavaraisia, joten tarvittiin kauppa.

Mummulasta saatiin vanha leipälaatikko.
(tämä on mun mielestä ihana ihan tälläisenäänkin..)


Mutta tämmöinen puoti me siitä tehtiin.
Vielä pitäsi tehdä lisää hyllyä, tuossa olis sopiva väli.



Tässä sekatavarakaupassa on sulassa sovussa omput, säilykkeet, astiat ja leivonnaisetkin.


(Oman luonteeni tuntien...hieman ihmettelin itteäni, kun tapetoin leipälootaa...
Sitten kun tuli kenkälaatikonvuoro, en jaksanu paljon ees ihmetellä.
Kaikkeen sitä ihminen taipuu ja sopeutuu. ;) )


Myös laukkuja ja muita tyttöjen juttuja löytyy, ja vieläpä alennuksesta!


Kassatiskin toisessa päässä on myynnissä limsaa ja leivonnaisia.
Jaksaa kotimatkan paremmin, kun tankaa välillä.


Tässä erilaisia leipomuksia...
Kuvassa ovat  pikkuisella teepussilautasella, kyseessä siis melko pienet kakkuset.


Pitihän niille sitten väkertää vitriini josta niitä voi ostella. 
Tälle ei siten kuitenkaan ole vielä paikkaa löytynyt. Olkoot ulkoilmakioskina vielä.


Puhelimen vieressä kulhossa karkkeja. Jaksaa paremmin juoruilla. 


Pöytä tehty lankarullasta, pienestä kannesta ja pitsi palasta sekä tuosta rimpsunauhasta.
Huomatkaa suuret setelit. Tässä nukkekodissa ei ilmeisesti oo rahasta puutetta.
Rahat leikattu monopolirahojen kulmista.


Kermakakku kukkineen Iidan täysin itse ideoima ja toteuttama.
Hammastahnan korkki, piipunrassia ja silkkipaperia.
Matto mummun kaapista pieni liina.


Fb:n kirppikseltä ostetusta pikkusälä läjästä löyty hurjasti kivaa tähän taloon. Hella kattiloineen on mun mielestä ihana. 
Pannulla tulossa ruokaa=pikkuruisia helmiä.


Hyllyllä astioita ja hervoton pullapitko.
Hyllyä tai mitään muitakaan juttuja ei ole liimattu seiniin sen paremmin kuin lattioihinkaan.
Nämä jutut on täysin leikkimiseen tarkoitettuja.
Ja huonejärjestystä ja kalusteiden paikkaa pitää Iidan saada vaihtaa silloin kun huvittaa.


Olohuoneessa korurasiasta ja lasten helmistä tehty akvaario.
Pöytä Iidan toteutusta. Pöydällä olevat "lehdet" leikattu mainoksista.
Oranssi pötkelö on kynttilä.



Kenellepä pelkät kauppa ja koti riittäisivät?
Huvitteluun ja lekotteluun tehtiin uia-allas riippumattoineen ja aurinkovarjoineen.
Täytyy sanoa että alkuperäinen visio mun päässäni näytti ihan toisenlaiselta.
Mutta kovasti tälläkin on saanut leikittyä.

Uimalelulaatikosta rakennettu "kesäpaikka".
Uima-allas jäätelörasiasta.
Palmujen rungot narulla päällystettyjä kardemummaputkiloita.
Kookospähkinät (jotka ei tässä kuvassa taida näkyä) ruskeita helmiä. Lehdet muovikukasta nyhdettyjä.
Polut pahvia, kukat tiimarista.
Auringonvarjo grillitikuista, lankarullasta ja kankaasta.


Mummo on päässyt rippumattoon hyvän kirjan kanssa.


 Varjon alla on jäähileiden seassa jäätelötuutteja tarjolla.




Kenkälaatikosta askarreltiin tupa. 
Iida kertoi että tämä on mummon mökki.
Ulkopuoli tapetoitu "tiiliseinä"tapetilla.
Sisällä vaaleat tapetit.
Lattia bilteman sytyketikuista.
Lamput joulukuusenkoristeita.Keinuheppa, viulu, kuusi ja enkeli"nukke" sohvalla spr:nkirpparilta. Hintaa yht alle 1 euro.
Verhotanko grillitikuista. Verhot kauheat, kunhan löytyy kunnollista kangasta, vaihtoon menee.

(Tässä vaiheessa oon tosi huolissani itestäni...Mähän inhoan kaikkien verhojen vaihtoa, ja nyt suunnittelen kenkälaatikon verhojen vaihtamista...)

Pöytä. sohva ja hylly sitä sinistä juttua, jonka nimen oon unohtanu. Mattopuukolla leikattavaa kuitenkin. Jotain eristettä?



Tuvan taakse mummon lapsenlapset ovat rakentaneet lumilinnan, -ukon ja jäälyhdyn. 
Ukolta tosin puuttuu vielä hattu, yms. Ajallaan sitten...
Jäälyhdyssä led-tuikku sisällä, "jää" helmiä.
Piha tehty sen kenkälaatikon kanteen.


 Joulupukki ja porokin ovat jo ilmaantuneet lahjasäkin kanssa.
Myös nämä hankittu kirpparilta.







Pitäähän mummolla olla leluja lasten varalle...



Kukahan tätä mahtaa soitella... mummo vai ehkä se pappa, joka katosi?



Koristekranssi rautalankaa, vanua ja kynttilämansetista leikeltyjä helmiä.


Puuttuhan tästä vielä...
Matto, kello, lahjapaketit kuusen alta, kukkia, kirjoja ja rojua hyllystä....
Kun taas inspis iskee niin asia etenee. :)

Tässäkään ei ole liimattu kiinni muuta kuni seinillä olevat jutut. 
Leikkijä saa siis kaikessa rauhassa sisustaa ja siirrellä tavaroita.


Tässä projektissa hirmuisen suuri apu on ollut kuumaliimapistoolista! 
Rakkoja on saatu sormin, mutta mun taidoillani ei ilman sitä oltais pärjätty.
Kuivuu nopsasti ja liimaa lähes mitä tahansa. 
Myös niitä sormia.



Cokis-lakuleivokset

$
0
0



 Tämä herkku löytyi Suklaasilmät-blogista.
Ja hyvää on! Ihanan mehevä pohja ja herkullinen täyte/kuorrutus.
Tosin mun mielestä lopputuloksessa ei maistu cokis sen paremmin kuin piimäkään.
Mutta sille jonka mielestä Kick-patukat on herkkua, tämä sopii kuin nenä päähän.





250g voita
½dl kaakaojauhetta (tummaa)
2,5dl cokista
1,25dl piimää
5dl vehnäjauhoja
3dl sokeria
1tl soodaa
½tl kanelia
2 munaa
Kuorrute:
13 Kick-patukkaa (á 19g)
2dl kuohukermaa
Laita kattilaan voi, kaakaojauhe, cokis ja piimä.
Kuumenna kiehuvaksi.
Sekoita keskenään jauhot, sooda, kaneli ja sokeri.
Yhdistä ainekset tasaiseksi taikinaksi.
Kaada uunipellille (ei ihan reunoja myöten).
Paista keskitasolla 175 asteessa n. 20-30min. Varo, ettet paista pohjaa liian kuivaksi.
Pilko patukat kattilaan, lisää kerma.
Kuumenna kiehuvaksi ja keitä keskilämmöllä kunnes karkit ovat sulaneet.
Jatka sen jälkeen vielä 5 minuuttia.
Ota kattila liedeltä, sekoittele hetki.
Puolita pohja.
Kaada puolet kuorrutteesta puolikkaalle pohjalle.
Nosta toinen pohja päälle ja levitä loput kuorrutteesta päälle.
Anna jäähtyä ennen paloittelua.
Tämä leivonnainen kestää pakastamista!


Rentoa viikonloppua!
Toivottavasti joulustressi ei pilaa kenenkään eloa ja oloa.



Ruusunekut

$
0
0




Jokin aika sitten pidettiin kummitytön kanssa karkkienkeittelyilta.
Aika hyvin se sujui. 3 tunnissa ehdittin testata 5 eri ohjetta, joista vain yksi oli aivan kaameaa sotkua. :) Se resepti siis vaatii tuunaamista.

Nämä nekut olivat toosi hyviä.
Osa maustettiin Mariane crushilla, mikä maistui ainakin mulle.
Maustamiseen voi käyttää mm. piparkakkumaustetta tai erilaisia pähkinärouheita
Ja koska karkkivuoat loppuivat kesken, tungin lopun massasta silikoniseen minimuffissivuokaan. 
Näin hienoja tuli, irtosivatkin aivan hyvin.




 1dl sokeria
1dl fariinisokeria
2dl vaaleaasiirappia
2dl kuohukermaa
2rkl voita
(Marianne crushia)

Sekoita voi, sokeria, fariinisokeri, kerma ja voi kattilassa.
Keitä seosta niin kauan, että kylmään veteen pudotetusta massasta voi sormin muovailla pallon.
Aikaa menee 35-45 min, riippuen kattilan koosta ja siitä kuinka kovaa seos kiehuu.
Seos saa kiehua, ja sitä pitää sekoittaa usein.

Ota kattila pois liedeltä ja kaada massaa karkkvuokiin tai silikonimuotteihin.
Sekoita loppuun massaan Marianne crushia ja sekoita.
Kaada muotteihin.
Laita karkit jääkaappiin jähmettymään.
Säilytä ilmatiiviissä purkissa.




Anopin aattonamit

$
0
0

Tässä lisää tuloksia karkinkeittelyillasta.
Kummityttö tais tykätä näistä eniten, ja hyviä olivatkin. 
Harmi etten ymmästäny näitä laittaa silikonimuottiin...
Kovin ovat tahmeita, ja yksitellen leivinpaperiin tai kinkkupussin palaseen kääriminen ei oo ainakaan mun hommaani.
Järki menee ennen kun on muutama nätisti kääreissään.

En sitten tiedä kenen anopin ohje tämän on, ei mun anoppini kuitenkaan. Ainakaan tiettänkseni.
Ohje siis napattu vanhasta Leivotaan-lehdestä.

3dl sokeria
50g voita
2½dl kermaa
1rkl vaniljasokeria
4rkl kaakaojauhetta

Laita kaikki ainekset paksupohjaiseen pataan.
Keitä varovasti samalla sekoittaen.
Massa on valmista kun tiputat sitä kylmään veteen ja se muuttuu melko kovaksi.
Valmis massa saa olla palsua ja hiukan rakeista mutta ei kuitenkaan liian kovaa.

Kaada massa hyvin voidellulle uunipellille tai vadille (tai leivinpaperin päälle).
Kun massa on jäähtynyt, leikkaa se paloiksi.


Viikon päästä on jo jouluaatto.
Jännitys tiivistyy...
Mulla on vakaa aikomus selvitä tänä vuonna ilman ressiä.
Nyt on leivottu mitä leivotaan, kaupassa pitää viedä käydä, vähän paketoida ja siivoukset viikonlopun aikana.
Maanantaina töihin klo 16, seuraavana aamuna kotiin ja sitten onkin nukkumapäivä ja 3vapaata.
Ihanasti ehtii nauttia joulun herkuista ja tunnelmasta.

Millaiset jouluvalmistelut tekevät sinun joulustasi oikean joulun?


Suklaapallerot ja piparitalkoot

$
0
0

"Ai te ootte tehny lihapulliakin." Miehen kommentti nämä herkut nähessään..
Juu, ei olla tehty lihapullia.
 Nämä siis suklaapalleroita.

Jostain syystä unohin kuvata näitä kun suklaa on kunnolla jähmetynyt, joten täytyy tyytyä siihen mitä on.
Ainut kuva moisista kikkareista. 

Vaikka ulkonäkö on mitä on, niin maku on aikuiseen suuhun herkullinen. 
Lapset vähän moittivat tuota appelsiinisuklaata.
Ja nämä on taas niitä ohjeita, joita on helppo muokata oman maun mukaan.
Erilaiset keksit ja suklaa, ja valinnan varaahan löytyy joka kaupasta.

50g piparkakkuja
50g suklaamarie-keksejä
1rs (160g) Philadelphia Marabou-maitosuklaatuorejuustoa

Kuorrutus:
appelsiinisuklaata, valkosuklaata, ihan mitä vaan suklaata

Murskaa keksit mahdollisimman hienoksi vaikka tehosekoittimella.
Sekoita murut tuorejuuston kanssa massaksi.
Pyörittele massasta pieniä palloja.

Sulata kuorrutussuklaa ja pyörittele pallot siinä.
Säilytä palloja jääkaapissa.


Jokin aika sitten kummityttö oli siskonsa kanssa meillä yökylässä.
Illalla tehtiin kaupan piparitaikinasta vino pino pipareita, joita lapset sitten innostuivat koristelemaan.
Tässä muutamia otoksia lopputuloksesta.










Karpaloinen porkkanapiirakka

$
0
0




 Aikaa sitten testattu Pirkasta löytynyt ohje.
Mun mielestä pohja oli oikeen onnistunut, ihanan mehevä.
Ei tuo päällystekään pahaa ollu, mutta mun mielestä tavallinen on kuitenkin parempaa. 



5-7 porkkanaa
3 munaa
2dl sokeria
1dl fariinisokeria
1dl öljyä
½dl maitoa
3,5dl vehnäjauhoja
2tl kanelia
½tl inkivääriä
½tl suolaa
1tl soodaa
!tl leivinjauhetta

Kuorrutus:
25g voita
1rs (200g) karpalotuorejuustoa
1dl tomusokeria

Koristeeksi Pirkka Pehmeitä karpaloita ja cashewpähkinöitä
(Tai ihan taviskarpailoita, vaikka pakastimesta ellei oo tuoreita .)



Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi.
Vaahdota munat ja sokeri.
Lisää öljy, maito ja raaste.
Sekoita kuivat aineet keskenän ja lisää ne taikinaan varovasti sekoittaen.
Kaada taikina halk. 30cm piirakkavuokaan.

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n.25minuuttia.
Anna jäähtyä.

Kuorrutus:
Sulata rasva.
Sekoita joukkoon muuta aineet.
Levitä piirakan päälle.
Koriste karpaloilla tai 
hienonnetuilla kuivatuilla karpaloilla ja pähkinärouheella.







Arabialainen kakku ja himmeli tuo muistoja

$
0
0

Mä oon viime vuosina huomannu alkaneeni arvostaa asioita, joita en nuorena kerta kaikkiaan pystyny käsittämään. Tai siis en voinut ymmärtää, miten jonkun mielestä tietyt asiat voi olla tärkeitä/kiinnostavia/välttämättömiä.
Alanko siis keski-ikäistymään?

Huomaan siivoavani enemmän, vaihtavan verhoja, puuha jota oon inhonnut suunnattomasti
ja nyt viimeisin havainto: huomasin että haluan himmelin.
Ikänä en oo moisista perustanu ennen...

Hetken mietin, että mistä moisia sais, joulumarkkinoilta?
Siihen väliin mies tuumas, että mee kuule ostamaan olkia.
Ja sillon muistin, että mummulan katossahan roikkuu vieläkin SE himmeli.
Aikonaan mummu sai ilmeisesti samanlaisen idean, ja mummun veljen vaimo lupas opettaa tekemään moisen.
Mä oon sitten ollu kuskina ja apuna projektissa.
Sillon aattelin, ettei enää tylsempää voi elämässä olla, kuin himmelin teko.
Sain myös aitiopaikalta kuunnella mummun, kahden veljensä ja toisen veljen vaimon lähes riidaksi yltyvää väittelyä siitä, kuka on sairain, kipein ja suurimman lääkearsenaalin omistava.
Mutta siitä halvatun olkikasasta saatiin himmeli kasaan, lähinnä Ailin kätevien käsien ansiosta. 
Ei ois onnistunu multa ja mummulta kahestaan.
Mummulle tuli hyvä mieli, mulle tuli hyvä mieli kun näin miten onnellinen mummu oli ja ehkäpä nuo muutkin iäkkäät sukulaiset oli ihan tyytyväisiä oloonsa.

Tyytyväisinä köröteltiin sinapin värisellä vm -82 skodalla kotiin, himmeli takapenkillä. (Se auto oli sitten kammottava kottero.)

No niin, pitkä sepustus. 
Mutta nyt tämä samainen kapistus roikkuu meidän olohuoneen katossa, valkoisella spraymaalilla tuunattuna.
Yhtä kulmaa pitää vähän paikkailla kuumaliimalla... Tökkäsin sen vahingossa liian kovakourasesti varaston puukasaan kesken maalausten..



Haasteellinen kuvattava...

Ei maailman monimutkaisin rakennelma, mutta tunnearvoa on paljon.
Luulen, että mummu olis tyytyväinen jos tietäis, että kapistus on edelleen käytössä.





Tämä kahvikakku kuuluu myös niihin juttuhin, joista tulee mieleen paljon muistoja, 
lapsuuskin.
Tähän asti oon syönyt äitin tekemää kakkua (ihanan hyvää!) mutta nyt oli aika kokeilla ite.

Muistelisin, että naapurissa asuva rouva (jo edesmennyt) antoi reseptin äitille.
Hän myös toi usein maistiaisia, kun oli leiponut.
Tää on niin hyvää...
Mun muistin mukaan kuorrutusta on ollu paksummin, ensi kerralla teen sitä siis vähän enemmän.
Lapsuuden kakuissa päällä oli myös nomparelleja, tähän töräytin raidat sulatetusta valkosuklaasta.


Arabialainen kahvikakku.

200g voita
3 3/4 dl sokeria
3 muna
5dl vehnäjauhoja
½tl leivinjauhetta
½tl soodaa
1tl vaniljasokeria
1tl kanelia
hieman suolaa
2rkl kaakaojauhetta
2dl maitoa tai kermaa


Kuorrutus:
3dl tomusokeria
1 keltuainen
2rkl kaakaojauhetta
1tl kanelia
2-3rkl keitettyä kahvia
3rkl sulatettua voita

Voi ja sokeri vatkataan hyvin vaahdoksi.
Munat lisätään yksitellen, edelleen hyvin vatkaten.
Kuivat aineet sekoitetaan keskenään.
Ne lisätään taikinaan vuorotellen maidon/kerman kanssa varovasti sekoittaen.

Taikina kaadetaan voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.

Paistetaan uunin alatasolla 175 asteessa n. 1h 10min.

Kuorrutuksen aineet vatkataan sekaisin.
Levitä kuorrutus kuuman kakun päälle ja tasoita.
Koristele mantelilastuilla, nompareilla, valkosuklaalla tms.



Tänään vielä töihin. 
Edessä pitkäyö, eli klo16- 7.15. 
Oma joulutunnelmansa sielläkin.
Sitten saan rauhoittua joulun viettoon, edessä 3vapaapäivää!
Flunssa jyllää meidän torpassa ja pihalla sataa, mutta ei voi mitään.
Niille ei saa mitään, joten ajatellaan muita asioita, sytytellään kynttilöitä.

Joulufiilis alkaa olla mukavasti vallalla.
Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on samanlaiset tunnelmat.



Tunnelmallista, rauhallista ja herkullista joulua kaikille!





Salmiakki-toffee

$
0
0


Vuosi on vaihtunut ja arkeen palattu.
Huvitti se eli ei.
Hekn.koht. oon tyytyväinen siitä, että monena vuonna ilmaantunut tammikuuangsti ei ole iskenyt, huolimatta pimeästä ja jatkuvista vesisateista. Kevät ja kesä siintää jo mielessä, kyllä tämä tästä taas...
Huomenna pitäis olla jo pakkastakin, josta jaksan olla iloinen, vaikka se ei kevätmieleen kuulukkaan
 Jospa lasten pihavaatteet lakkais haisemasta märänneeltä.
Parantaa elämänlaatua, kun ei koko ajan tarvi pyykätä niitä.
Päivien pitenemistä odotellessa nautitaan siitä mistä voidaan. :)

Blogin päivittäminen on taas jäänyt vähän huonolle, jospa valon määrän kasvaessa reipastuisin vähän.
Useampi juttu odottaa vuoroaan, ensimmäisenä nämä kummitytön kanssa keitellyt herkut.
Kuvan melko erikoisen näköiset mykyt eivät ole pöllön oksupalloja, vaan rakkaudella tehtyä Salmiakki-toffeeta.
Kummitytön toiveesta kokeiltiin Hellapoliisin sivuilta löytynyttä ohjetta.
Ainut moka tuli siinä, että keittoaika jäi vähän liian lyhyeksi. 
Siitä johtuen massa oli liian pehmeää, ei kovettunut tarpeeksi...joten piparkakkumuotilla kuvioiden tekeminen massasta ei onnistunut. 
Loppujen lopuksi massa pyöriteltiin palloiksi ja tungettiin karamellivuokiin, jotta sen saa syötyä.
Maku oli hyvin salmiakkinen, ei sovellu hedelmäkarkkien ystäville. :)
(Mausta tuli jopa mieleen kaukainen nuoruus ja salmari...)



Tässä vaiheessa lapset ja serkkunsa kävivät kommentoimassa soosia etovan näköiseksi oksulimaksi.
Motivoivaa. ;)





Salmiakki-toffee

2 dl ruokakermaa/kuohukermaa
1 dl sokeria
80 g Rainbown Pääkallo-karkkeja (muistuttaa maultaan ja koostumukseltaan Turkinpippureita)
20 g margariinia tai voita

Mittaa ainekset kattilaan ja keittele miedolla lämmöllä usein sekoitellen 20-30 minuuttia, tai kunnes seos sakenee siirappimaisen tahmeaksi.

Kaada seos leivinpaperin päälle, käännä päälle leivinpaperia ja kaulitse tasaiseksi levyksi.
Nosta levy hetkeksi pakastimeen, tämän jälkeen levy on helppo leikata haluttuun muotoon.




Me käytettiin oikeaa voita, Turkinpippureita ja kuohukermaa.
Itse yllätyin hieman tuosta ruokakerma-vaihtoehdosta. 
En oo tullu aatelleeks että sekin kävis.



Ruusulle kiitokset, oli kovin mukavaa! 
Otetaanpa uusiks joku kerta. :)

Täytekakku mustikkasokerilla

$
0
0


Alkuvuodesta vietettiin esikoisen syntymäpäiviä.
Kaveri ilmoitti ettei halua mitään "kuvakakkuja", isot miehet ei ilmeisesti halua mitään tuollasia humpuukijuttuja.
 Kakussa piti olla mansikoita ja suklaata,
päälle kermaa ja suklaata.
Joten tässä on tulos.

Välissä tuttuun tapaan kermavaahto johon sekoitettu sulatettua suklaata, lisänä mansikoita.
Toisessa välissä valkosuklaata, toisessa maitosuklaata.
Kostutus mansikkamehun ja spriten sekoituksella.


Pohja tällä ohjeella:

6 munaa
2dl sokeria
2½dl vehnäjauhoja
½dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon varovasti sekoittaen.
Paista voidellussa 24cm vuoassa 175 asteessa n.40 minuuttia.






Hieno sokeri loppui puolen desi jälkeen, joten jatkoin sitten mustikkasokerilla. 
(Tätä herkkua muuten käytin muihinkin leipomuksiin. Arvaatkapa monestiko ihminen voi unohtaa ostaa sokeria kauppareissulla....)
Mustikkasokeri löytyi kesällä Wanhalta Markilta Ylistarosta. 
Siellä se tosin oli halvempaa kuin tuolla nettikaupassa...

Pohjasta tuli ihan hyvä, hieman mustikkainen.
Ja väri hieman harmaan sinertävä. 








Pursotuksia kokeilin ensimmäistä kertaa kaksi värisenä, tällä tuloksella.
Pursotinpussiin laitoin raidan sinistä pastaväriä, ja siihen kermat päälle. 







Suklaakolakakku mansikoilla ja italialaisella marengilla

$
0
0

Kokeiluun meni myös tämä Leivotaan-lehdestä löytynyt ohje.
Alkuperäisessä versiossa käytettiin vadelmia, mutta mä laitoin mansikoita.

Pohja:

125g voita
1½dl sokeria
2munaa
1½ dl vaaleaa siirappia
3dl vehnäjauhoja
½dl kaakaojauhetta
1rkl vaniljasokeria
ripaus suolaa
½tl leivinjauhetta
100g vadelmia/mansikoita tuoreina tai pakastettuja

Vuokaan voita ja kookoshiutaleita.
Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon sokeri, munat ja siirappi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon. Sekoita taikina.
Voitele n.24cm irtopohjavuoka, ripottele pintaan kookoshiutaleita.
Kaada taikina vuokaan.
Pyörittele marjat perunajauhoissa ja painele ne taikinaan.

Paista uunin keskitasolla 180 asteessa n. 25-30 min.

Italialainen marenki:

4 munanvalkuaista
½dl vettä
2½dl sokeria

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
Keitä samaan aikaan vesi ja sokeri kattilassa 121 asteiseksi.
Kaada kuuma sokeriliemi hitaasti munanvalkuaisten joukkoon ja vatkaa samaan aikaan marenkia suurella teholla. Jatka vatkaamista, kunnes marenki on kiinteää ja kiiltävää ja se on jäähtynyt.

Pursota tai levitä marenki kakun päälle.
Paahda marengin pinta kauniiksi kaasupolttimella tai uunissa grillivastuksen alla n. minuutin ajan.




Mun mielestä marenkia tuli pinnalle ihan riittävästi, silti kulhoon jäi ainakin kolminkertainen määrä.
Toki nuo tötteröt olis voineet olla isompiakin, mutta silti töhkää oli runsaasti yli oman tarpeen.
Kaasupoltinta en omista (onneks, saattais palaa koko tupa), mutta grillivastus oli ihan ok.
Tosin unohin paakelsin uuniin, ja osa marenkihuipuista pääs vähän turhan tummiks.
Vielä hetki, japilalle olis menny koko juttu...
Tämä ei vielä maistunu palaneelta, onneks!
Tässä vielä kuva leikkauspinnasta.




Tarjolla oli myös lakritsi-suklaakakkua, joka alkaa olla jo klassikko meidän juhlissa. 
Makeaa, juu. Mutta kertakaikkiaan ihanaa!
Tällä kertaa käytin Kick-lakritsia, aiemmin kokeilussa ollut mm. Lehmä lakritsitoffee.




Valkosipuli-pesto ja savuporo täytteiset juustosarvet

$
0
0

Testattavaksi meni jo aiemmin Hellapoliisin ohje juustosarvista.
Tein kaksi satsia, toiseen täytteeksi tuo pestohässäkkä ja
 toiseen Creme Bonjour Savuporo tuorejuustoa ja juustoraastetta.

Mielestäni tuo taikinaohje oli oikeen onnistunut.
Pesto taas ei kaikille maistunut, joten savuporot syötiin loppuun nopeammin. 
Mutta makuja on monia, ja niin on täytevaihtoehtojakin.
Tuorejuustoistakin löytyy vaikka mitä kivaa. 
Ei muuta kuin kokeilemaan. :)

Ohje kopsittu suoraa Hellapoliisin sivulta.


Valkosipuli-pestotäytteiset juustosarvet 16 kpl

4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
2 dl juustoraastetta
50 g margariinia
1 prk kermaviiliä

Täyte:

n.  1 tl valkosipulituorejuustoa ja 1 tl vihreää pestoa/ sarvi

Voiteluun:

muna
Pinnalle:

juustoraastetta tai seesamin- tai unikonsiemeniä

Sekoita kuivat aineet, juustoraaste ja pehmeä margariini. Lisää kermaviili ja sekoita vain sen verran, että ainekset tasoittuvat.
Jaa taikina kahteen osaan ja kaulitse jauhoja apuna käyttäen pyöreä ympyrä, joka on halkaisijaltaan n 30 cm. Jaa taikina kahdeksaan sektoriin. Tee toiselle taikinaosalle samoin. Laita lusikallinen pestoa ja valkosipulituorejuustoa jokaisen taikinasektorin leveään kohtaan. Kääri rullalle leveästä päästä aloittaen ja käännä sarveksi.
Voitele munalla ja ripottele pinnalle juustoraastetta tai siemeniä.
Paista 225-asteisessa uunissa keskiritilätasolla 12-15 minuuttia.



Article 0

$
0
0

 
Karkkikokeilut kummitytön kanssa saivat jatkoa.
Tällä kertaa testattavaksi pääsi mm. tämä herkku, joka taisi maistua parhaiten aikuisten suussa.
Ohje oli tosi helppo toteuttaa, kunhan muistaa keitellä tahnaa niin kauan, että siitä todella tulee tarpeeksi kiinteää.
Tuo reseptissä oleva 50g voita oli kyllä meidän tyylillä tehtynä ihan liian paljon.
Rasva suorastaan lillui valmiin massan päällä. Siitä sitten tosi eesteettisesti kaadettiin enimmät pois, ja lopuksi vielä pyöriteltiin palaset talouspaperin päällä.
Seuraavalla kerralla laitan n. 25g voita, luulis riittävän.
 
Näitä vois kyllä tehdä vaikka tuliaisiks, oli herkkua.
Meidän lapset ei piitanneet sitruunan mausta.
Sitäkin toki voi säädellä raasteen määrällä. Kukin makunsa mukaan...
 
Niin joo, resepti bongattiin Arla Ingmannin sivuilta.






 1½ dl sokeria
1½ dl kuohukermaa
1dl vaaleaa siirappia
½ tl suolaa
50g voita (riitttää vähempikin!)
100g valkosuklaata
1 sitruunan pesty ja raastettu kuori


Sekoita sokeri, kuohukerma, siirappi ja suola paksupohjaisessa kattilassa.
 Kiehauta ja keitä ilman kantta 15-20 minuuttia. Voit testata onko taikina valmis kahdella tavalla. Voit joko kaataa muutaman pisaran taikinaa kylmään veteen ja pyörittää taikinasta pallon, jonka tulisi olla kiinteä ja kova, jos taikina on valmis.
Tai sitten voit odottaa kunnes taikinan lämpötila on 122°C. Aika vaihtelee riippuen siitä, kuinka suuri kattila on. Muista sekoita taikinaa usein.
Ota kattila liedeltä ja anna seoksen jäähtyä hieman.
 Leikkaa voi kuutioiksi ja lisää se seokseen.
Hienonna suklaa. Lisää myös suklaa ja sitruunan raastettu kuori kattilaan ja sekoita fudgetaikina varovasti tasaiseksi massaksi.
Kaada seos vuokaan (kooltaan noin 15x20 cm).
Anna jäähtyä.
 Älä leikkaa toffeeta paloiksi ennen kuin se on täysin jähmettynyt.
Tarjoillaan viileänä.
Säilytys jääkaapissa.
 
 
 
 
Tälläinen purkillinen namuja lähti ylläriks siskolle ja hänen miehelleen.
Oli kuulemma maistunut sielläkin.
 
Ruusulle taas kerran kiitos seurasta!
Me palaamme taas astialle karkkien merkeissä... :)




Daim-palat

$
0
0


Oikein esimerkillistä touhua bloggaamisen kannalta...
 kuvaaminen jää niin huonolle, että tästä paakelsista ei löydy kuin yksi kuva, eikä sekään läheltä otettu...

Eli kyseessä on nuo keskikerroksen palaset.
Mun suuhun ihan ok, vähän moitin että maistuu kahvilta. (En siis juo koskaan kahvia, koska se on pahaa.)
Mutta muutaman mielipiteen mukaan parasta ikinä, ja jopa lapset tykkäsivät. 
Joten vian täytyy olla mun makuaistissani. Mies kyllä tapaa sanoa, että mulla on "vauvan suu", eli liian kahviset tai väkevät maut ei todellakaan kelpaa. :)


Ohje löydetty ja kopsittu Kinuskikissalta

Pohja:
200 g margariinia
1 ½ dl sokeria
3 munaa
1 ½ dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Kuorrute:
2 isoa Daimia
150 g margariinia
2 dl sokeria
2 tl vanilijasokeria
2 keltuaista
2 tl murukahvia

Koristelu:
Daim-rouhetta


Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon munat yksitellen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle n. 30 x 30 cm kokoiseksi levyksi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 10 min.

Rouhi Daimit. Sulata kattilassa rasva. Lisää sokerit, keltuaiset ja murukahvi. Anna kiehahtaa ja keitä parisen minuuttia koko ajan sekoittaen, kunnes seos alkaa paksuuntua ja murukahvi on liuennut sen joukkoon. Lisää sitten Daim-rouhe. Levitä kuorrute heti pohjan päälle. Kuorrute jämähtää muutamassa sekunnissa, joten ole nopea!



Daim

$
0
0


Nämäkin herkut on tehty jo aiemmin kummitytön kanssa.
Aiemmin kokeiltu vastaavaa ohjetta, joka löytyy täältä.
Nyt poden kaikkien aikojen keuhkotautia, eli hervotonta yskää kaikilla mausteilla...
Mutta koska voimat ei riitä mihinkään, on aikaa istua ja nörätä koneella.
Muut kattoo lätkää, mutta kun ei nyt jaksa kiinnostaa sekään..
Lukeminen on ollu mun lemppariharrastus jo lapsesta lähtien, mutta nyt tarvisin vinkkejä hyvistä kirjoista.
Löytyisikö teiltä sellaisia?




Näistä daimeista tuli melkoisen hyviä, 
lapsille varsinkin maistui.
Jauhetun mantelin tilalla käytettiin kaapista löytyvää hasselpähkinäjauhetta.
Kuorrutussuklaana vois kokeilla myös maraboun Daim-suklaata... eikä sitä välttis tarvi ihan 150grammaa.

2rkl voita
2rkl vehnäjauhoja
2rkl siirappia
1rkl kermaa
½dl jauhettua mantelia/hasselpähkinäjauhetta
1 dl sokeria
1rkl kaakaojauhetta

Kuorrutus:
100-150g maitosuklaata


Sulata rasva kattilassa.
Lisää muut aineet, paitsi kuorrutukseen tarvittava suklaa.
Keitä sekoitellen koko ajan.n. 15minuuttia.
Mössön pitäisi olla hyvin sakeaa.
Kun huomaat että seos alkaa kovettua/kiinteytyä nostaessasi kauha kattilasta,se on valmista.
Kaada seos leivinpaperin päälle.
Laita toinen leivinpaperi päälle ja kauli massa ohueksi levyksi.

Kun levy on kovettunut, sulata suklaa ja kaada päälle. 
Anna kovettua jääkaapissa ja leikkaa paloiksi.





Herkullista ystävänpäivää!




Runebergintortut

$
0
0




 Mä oon onnistunu elämään elämäni niin, että vasta Runebergin päivänä kokeilin ensimmäisen kerran tehdä näitä Suomen kansallisrunoilijan nimikkoleivonnaisia.
Ohje löytyi netin uumenista, muistelisin että Valion sivuilta. 
Perinteisestä versiosta tämä eroaa siinä, että rengas hillon ympärillä on kermavaahtoa eikä sokerikuorrutetta.
Osaan kakkusista kokeilin tehdä kolon taikinaan ja laittaa hilloa jo ennen uuniin laittoa. 
Tämä testi meni jonkin verran mönkään, koska kaapista ei löytynyt uuninkestävää hilloa.
Lopputulos oli sotkuisen näköinen. Maku tosin mehevämpi.
Ripsautin sitten niihinkin hilloa ja kermaa päälle. 

Paistoin kakkuset muffinssipellillä, paperisissa muffinssivuoissa. 
Koska taikinaa oli enemmän mitä muffinsivuoan 12 koloon mahtui, laitoin silikonisiin muffinssivuokiin paperisen vuoan ja lopun taikinan niihin. 
Näitä tuli muistaakseni yhteensä 17.

Mun mielestäni hyviä, 2/3 lapsistakin tykkäsi.
Osa vietiin tuliaisena isomummulle.


200g voita
½dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 munaa
1dl kermaa
3½ dl vehnäjauhoja
3/4 dl mantelirouhetta
1½ dl (70g) piparinmuruja
1½ tl leivinjauhetta
1½tl kardemummaa

Päälle:
vadelmahilloa ja kermavaahtoa

Vaahdota voi ja sokerit.
Vatkaa munat sekaan yksitellen.

Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne taikinaan kerman kanssa vuorotellen.

Annostele taikina runebergintorttu vuokiin tai muffinssipellille paperisiin muffinssivuokiin.
Jos sinulla on uunin kestävää vadelmahilloa/marmeladia, tee taikinaan kolot joihin laitat sitä.
Muussa tapauksessa lisää hillo vasta paistamisen jälkeen.

Paista 175 asteessa uunin keskitasolla n.20 minuuttia.

Jos hillo on painunut taikinan sisään, lisää sitä. 
Pursota kermavaahdosta rengas hillon ympärille.
Vaihtoehtoisesti voit tehdä sokerikuorrutuksen sekoittamalla 1dl tomusokeria ja 1½tl kylmää vettä.





Juustoteeleivät

$
0
0


Meillä sairastelu jatkuu oksutaudilla, joten nyt en todellakaan leivo mitään.
Mutta aiemmin tehtyjä löytyy edelleen joten niitä lisäilen tänne pikku hiljaa...

Nämä nopsat leipäsohjeet ovat arjen piristystä ja vaihtelua vaikkapa välipalaan.
Tupulta löytyi ohje tähänkin herkkuun.
Kauaa eivät kipossa vanhenneet, kaikille maistui.
Näitä tuli muistaakseni 15kpl.




4,5dl vehnäjauhoja (laitoin osan ruisjauhoja)
1tl sokeria
½tl suolaa
3tl leivinjauhetta
1dl juustoraastetta
½dl öljyä
2,5dl maitoa

Sekoita kaikki aineet kulhossa.
Muotoile jauhotetuin käsin taikinasta pulli, litistä niitä hieman.

Paista 250 asteessa unin keskitasolla n. 12 minuuttia, kunnes leivät saavat kauniin värin.


Leivinliina esikoisen äitienpäivälahjaksi tekemää taidetta muutaman vuoden takaa.



Kanaa halloumijuustolla

$
0
0


Syökää kanaa, syökää kanaa...
Oli jokuskus aikanaan kanahampparimainos possun esittämänä.
Ja meillähän syödään. :) 
Tällä kertaa uunitettuna.

Maustamattomia kananfileitä, paloja, mitä ne ovatkaan.
Paistetaan kevyesti pannulla, laitetaan uunivuokaan.
Päälle heitellään punasipulin lohkoja ja siivutettu halloumijuuston pala.
2 desiin ruokakermaa sekoitetaan mausteita maun mukaan.
Itse laitoin paprikamaustetta, yrttisekoitusta ja ripsauksen suolaa ja mustapippuria.
Kerma kipataan päälle.
Koko sotku laitetaan uunin 175 asteeseen n. 40 min.



Autuaasti unohdin kuvata valmista versiota, joten ei auta kun tyytyä kuviin "ennen uunia".






Samalla kiitän kohdalleni osuneista arvontavoitoista Tupua ja Eenaa.
Ihania juttuja!





Suklaamuffinsseja ja kinkkupiirakkaa

$
0
0

Hengissä ollaan, vaikka pitkäksi pääsi livahtamaan päivitysten väli.
Kaikenlaista aktiviteettia on ollut, ja arkisiin touhuihin menee yllättävän paljon aikaa.
Oman intonsa tämäkin puuha vaatii, mutta onneks ei oo pakko jos ei taho. :)
Tässä elämässä on muutenkin niin paljon sellaisia asioita jotka pitää hoitaa, huvitti tai ei, joten bloggailusta en aio ottaaa minkäänlaista ressiä. 


Jostain syystä leipominen on viimeisen kuukauden aikana jäänyt melko vähälle. Varsinkin uusien reseptien testailu. Niitäkin on vino pino odottamassa inspistä...

Mutta näitä vanhoja on välillä pyöritetty.
Kuvissa näkyvät muffarit tehty tällä tutulla ohjeella, suklaamakuja muutellen.

4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
100g rouhittua suklaata (Minttu-täytesuklaata)
n. 70 g rouhittua karpalo-valkosuklaata
2 dl maitoa
2 kananmunaa
100g voita sulatettuna

Sekoita kaikki aineet keskenään. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.
 
Kuorrutteena kermavaahto-tuorejuusto-sulatettu maitosuklaaseos.



Suolainen piirakka tällä ohjeella.
Täytteeseen tein sellaisen muutoksen, että lisäsin 100g valkosipulituorejuustoa ja vähensin maitoa. Sitä tuli vajaa 1,5dl.



Tänään edessä häämöttää iltavuoro, ja torstain työillan jälkeen alkaa kauan odotettu talviloma! 
Siinä on iloa yhdelle viikolle,
hieman vastapainoa viisaudenhampaan poiston  ankealle jälkitilalle.

Keväisen aurinkoista ja virkistävää viikkoa!





Viewing all 448 articles
Browse latest View live